Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

perjantai 19. syyskuuta 2014

Pakaritupa

Alapihan viimeisenä rakennuksena navetan jälkeen on pakaritupa ennen pellon reunaa. Tämänkin rakennuksen katto on sammaloitunut, mutta näyttää muuten aika suoralta. 


Ovi ei mene kiinni, mutta kaunis avain siinä on.


Pakarituvan sisäkatto on täysin uusittava, samoin eristeet yläpohjassa. Lattia vaikutti tuvan puolella ehjältä ja kunnostettavalta.


Leivinuuni on koko huoneen pituinen. Montakohan leipää sinne on mahtunut? Kunnosta ei voi sanoa mitään ennen nuohoojan käyntiä.


Oikealla puolella on ensin saunatupa, joka on pahimmassa kunnossa. Välikatto on jo romahtanut ja lattiakin tuntui rapealta ainakin osittain.


Sauna vaikutti katon, seinien, lattian ja lauteiden puolesta oikein hyväkuntoiselta. Mutta kiuas/pata oli rapautunut. Piipun kunnostakaan ei ole vielä tietoa. Joskus sitä on korjattu yläosastaan, mutta ilmeisesti jollain pula-ajan tavaralla. 


Isäntä kävi katsomassa myös vinttitilat. Ei vaikuttanut sieltä katsottuna mahdottomalta tehtävältä korjata välikattoa eristeineen. Olisihan se kyllä hienoa joskus paistaa ruisleipänsä ihan omassa leivintuvassa. Siellähän voisi leipoa kaikkea hyvää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti