Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Viikonloppupuuhia

Kun kirjalliset työt tulivat valmiiksi ja palautettua monta päivää ennen viimeistä mahdollista päivää eli maanantaita, oli aika suunnata katse takaisin lähiympäristöön. Ja se tarkoitti sitä, että oli käytävä useammassa kaupassa hankkimassa kaikenlaista tarvittavaa.


Ja sitten alkoi siivoaminen. Sitä työtä nyt riittääkin moneksi päiväksi vielä, sillä tavaraa on tuotu aina lisää, mutta niille ei ole ollut paikkoja, joihin niitä laittaa. Mutta sieltä kauppareissulta löytyi vielä halvalla kukkasipuleita. Ja koska maa on vielä sula, oli oikein hyvä istutella vielä sipuleita maahan. Ja tuohon trenkituvan uuteen kukkapenkkiin tulivat nämäkin kukkaset.


Vuohetkin pääsivät oikein pitkälle lenkille. Olipa hauska nähdä, miten nätisti kutut kulkivat Penteleen perässä, joka taas kulki kuin hyvin koulutettu koira Isännän reidessä kiinni.

Hyvää adventtia sinulle!

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Valoa ja lämpöä kanalaan ja kuttulaan

Valon vähetessä kaikki kanat lakkasivat lopulta munimasta. Toisaalta ihan hyvä, että oli luonnollinen mahdollisuus vaihtaa sulkapeite uuteen ja saada hyvä lepotauko. Jos näin luonnonmukaista kanalaa pitäisi yllä, olisi seuraava muna tulossa vasta helmikuussa, kun luonnonvalo olisi riittävää. Siitä muuten tulee tämä pääsiäismunien arvostaminen. Vihdoin uusi elämä alkaa voittaa, valo lisääntyä, ja munia putkahdella.


Mutta ajattelimme, että kanamme voisivat saada vähän keinovaloakin. Sitä paitsi valo helpottaisi myös meidän liikkumistamme kanalassa. Ja olisi kanojen hyvä saada lämpöäkin, kun talven pakkaset olivat tulossa. Nyt alkuviikosta sähkömies kävi sähköistämässä kanalan. Kanoilla on nyt hyvä lämmitin.




Valoja on kaksi. Toiseen ajattelimme lampuksi pienitehoista valoa, joka laitettaisiin iltasella lypsyn ajaksi päälle, jotta kanat tietäisivät mennä yöpuulle. Yhtäkkinen valojen katkaiseminen aiheuttaa sen, että kanat jäävät niille sijoilleen ja yöpyvät mykkyrässä maassa.


Valo on kuitenkin melko voimakas, joten saatamme käyttää navetan eteisen valoa hämärävalona.
Lypsyn jälkeen pitäisi kaikkien olla jo orrella, jotta valon voi sammuttaa.


Vuohetkin saivat valonsa. Valo aiheuttaa Penteleessä lemmenpuuskan, mutta ehkä kuttuset sen kestävät. Pentele on täysin Käpyn lumoissa, rakkaus syttyi heti sen tullessa meille, eikä ole laantunut ollenkaan. Rakkaus on vielä toistaiseksi melko yksipuolista.


Pentele on muuten harvinaisen suloinen pukki. Se tulee lähelle, kallistaa päätään ja katsoo vetoavasti ja ihan varmasti kysyy: "Tykkäätkö yhtään minusta?" Ja sitten on pakko paijata sitä oikein kunnolla ja antaa pusu, kun se on niin valtavan suloinen.


sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Käräjämäki, kalmisto ja kimppu

Viimeiset kaksi viikkoa olen keskittynyt kirjoittamaan sitä pahamaineista kirjallista työtä, joten olen vähän hitaanlaisesti kirjoitellut mitään muuta. Mutta nyt työ on valmis ja menossa huomenna painoon. Yksi elämänvaihe on sen myötä takana, mutta vaikka mitä kaikkea muuta mukavaa on tulossa. Kun yksi ovi sulkeutuu, avautuu joku uusi. Itse asiassa se ovi on jo avautunut, mutta siitä kerron tuonnempana.

Viikko sitten kävimme katsomassa paikallisia muinaisjäännöksiä. Paikan nimi on Käräjämäki. Kaikki tuollaiset muinaismuistot herättävät aina sisälläni uinuvan arkeologin ja innostun aivan valtavasti.


Ensimmäiset kyltit olivat vain vähän informaatiota antavia, mutta lupasimme olla kiltisti, ettei meitä tarvitse valvoa tarkemmin.


Käräjämäki on nimensä mukaisesti mäki, jonka päällä ovat käräjäkivet. Luultavimmin näitä ei ole käytetty käräjöintiin, mutta onhan sekin mahdollista. Paikka on oikeasti kalmisto eli hautausmaa.


Arvelin, että kyllä noilla kivillä on saattanut olla jotain käräjätoimintaakin. Onhan kalmisto siihen hyvä paikka. Luulisi käräjillä olevan vakava tunnelma tuollaisessa paikassa.

Tässä katson kohti valoisaa tulevaisuutta. ;)


Mäen päällä risteilee polkuja kuoppien väleissä. Kuopat ovat niitä muinaisia hautoja, jotka ovat painuneet myöhemmin kasaan. Arvelen myös muinaisen merenrannan olleen heti tuossa mäen alla. 


Kuoppia on aivan valtavasti kaikkialla. Kaikkia hautoja ei ole edes tutkittu. (Tässä kohtaa mielessäni siinsi jo pullasutit, lusikat ja pienet lapiot, mutta häivytin ne mielestäni.)


Kun yksi mäki tuli katsottua, menimme toiselle mäelle. Tämäkin oli vanha hautausmaa, jonka varhaisimmat haudat olivat taas sieltä muinaishistoriasta. Niistä ei enää ollut jälkeäkään, sillä uusia hautoja oli kaivettu niiden tilalle.


Paikalla on ollut joskus kirkkokin, mutta en osannut hahmottaa, miten päin se tuolla mäellä oli ollut. Hautausmaa on aika pieni ja sijaitsee sekin mäen päällä.


Kun olimme tarpeeksi viettäneet aikaa kalmistoissa, oli aika lähteä kotiin. Mutta Isäntä poimi minulle vielä kimpun onnitteluksi siitä uudesta auenneesta ovesta. Kyllä onkin kaunis kimppu!


Oikein hyvää alkavaa viikkoa sinulle! 

maanantai 16. marraskuuta 2015

Pentele

Ei, ei, ei ole Kivimäen emäntä alkanut sadattelemaan! Kyse on nyt aivan jostain muusta. Kyse on Käpystä ja Anelma-Unelmasta. Päivittäinen maitomäärä on alkanut vähetä sinne litran paikkeille. Niinpä tuli ajankohtaiseksi hommata tytöille poikakaveri vierailulle. Jatkuvaksi asukiksi emme ole halunneet pukkia, sillä se olisi liian innokkaasti kuttujen kanssa ja molemmat olisivat helisemässä. Sitä paitsi pukit haisevat. Haju on sellainen pistävä läpitunkeva haju, joka tarttuu ihoonkin kiinni kuin pihka.


Eilen haimme meille pikkujoulupukin kylään. Pentele saa viettää meillä jokusen viikon, että varmasti tulevat asiat hoidettua. Ei ole mitenkään sanottua, että kuttu kiimassaan silti kelpuuttaa ketä tahansa, joten päätimme antaa reilusti aikaa tutustua ja ihastua. Se nyt on varmaa, että minä ihastuin. Pentele on aivan ihastuttava tumma ja tuuhea komistus.


Kun Pentele pääsi aitaukseen, se meni aivan villiksi ihanien kuttujemme vetovoimasta. Erityisesti Käpy herätti heti sen miehiset vaistot. Käpy näytti olevan lähinnä kauhuissaan ronskista flirttailusta, ja Ansku tuli jalkoihimme turvaan.



Huumaantunut pukki juoksenteli kuttujen perässä hyvän tovin, mutta rauhottui lopulta. Kumpikaan ei tahtonut ainakaan heti ensimmäisestä hetkestä antautua. Joten Pentelekin otti jo rennommin. Ehtiihän tuota tuttavuutta tekemään paremmin, kunhan tytöille iskee kunnon kiima.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Ulkokuvia

Sateisen harmaana myöhäissyksyn päivänä on mukavampi katsella pari päivää vanhoja kuvia, joissa taivas on sininen ja auringon kajo edes jotenkin aistittavissa. Tämä syksy on ollut oikein hyvä syksy lämpimine ilmoineen ja auringonpaisteineen. Tänään muuten löysin pajunkissoja. Sehän on varma kevään merkki. No joo, ymmärrän tietysti, että pakkohan talven on tulla tähän väliin, mutta ei se kovin pitkä tällä kertaa voi olla. Syksystä kertovat vielä pihan vaahteroiden latvat, jotka pitävät edelleen kiinni lehdistään.


Yksi löytö oli aurinkokello, joka taisi olla taustalla näkyvän kasvihuoneen nurkalla heinikossa. Laitoin sen uuden istutusalueen reunalle, ettei uudelleen häviä minnekään heinikkoon.


Upea syksyinen näky oli myös tämä valtaisa sontakasa, jonka näin metsässämme iltapäivälenkillä. Sontaa oli yli puolen metrin alueella ja sitä oli lisää vähän matkan päässä. Ja jos et vielä arvannut, minkä eläimen tuotosta tuo on, niin kerrottakoon heti, että se saunan takana majaileva supikoira on ollut asialla. Tässä ei ole vain yhden kerran tuotos, vaan mahdollisesti koko supikoiraperheen vessa. Onneksi supikoirat menevät talveksi nukkumaan, ettei tarvitse pelätä niiden tulevan hätyyttelemään ainakaan kanojamme.


Kun Tauno-raasu on sulkasadossa, nuori Hannes hehkuu nuoruuden innossaan ja loistavissa väreissään. Tämä kukko on kyllä vieläkin komeampi kuin isänsä, ja jopa laulaa sointuvammin.


Ansa on tänä vuonna surkeimman näköinen kana. Sillä ei enää kovin monta sulkaa ole, ainoastaan alushöyneniä. Onneksi sulkasatokin jossain vaiheessa loppuu ja uudet hienommat sulat kasvavat tilalle. Sen jälkeen alkaakin uusi munintakausi. Taitaisi tehdä hyvää meille ihmisillekin levätä välillä ja saada aivan uusia voimia.


Vaahteran kaatamisen jälkeen talo tuli paremmin esiin. Etupiha on ollut aika varjoinen, mutta varmaan vähän kerrallaan saamme sen valoisammaksi.


Oikein mukavaa ja leppoisaa isänpäivää kaikille!

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Lisää penkomislöytöjä

Tällä kertaa kävin ihan ohimennen autotallissa. Sielläkin on tavaraa aivan valtavasti. Lisäksi Isäntä on ottanut sen omille vermeilleen varastoksi. Pariovesta ei pääse enää kulkemaan peremmälle. Niinpä pujottelin traktorin vierestä toiselle ovelle ja muuta sitten ei tarvittukaan. Nimittäin sininen emalisanko olikin heti katseen ulottuvilla. Tuosta tulee selvästi vessan käsienpesuveden laskiämpäri.


Ämpäristä löytyi toimiva perkolaattoripannu. Sitäkin pitää kokeilla pesun jälkeen.


Sieltä löytyi myös jouluvalot, joiden toimivuutta en ole vielä kokeillut.


Pieni italialainen tarjotin, joka on melkoisen krumeluuri.


Sen alla oli jotain vaahtomuovia, mutta alempana oli lasia tai kristallia jäljittelevä muovinen pikkulautanen ilmeisesti jostain 60-luvulta.


Eikä siinä vielä kaikki. Aivan alimpana oli nurin rintakoru borealis-kivillä. Olipa ihme, että se oli aivan ehjä ja kohtuullisen siisti!


Vähän kauempana näkyi joku fati, mutta siihen en yltänyt. Niinpä kutsuin Isännän ottamaan sen. Eihän se mikään fati ollut, vaan ihka oikea emalikattila, johon oli vieläpä kansikin.


Sisältäkin kunto näyttää tosi hyvältä, vaikka noin likainen onkin. 


Löytyi myös rikkalapio. Tämäkin pääsee vessaan yksinäisen harjan kaveriksi.


Kahden kannen tarkoitusta en keksinyt. Mihinköhän astiaan tällaiset kannet kuuluvat?


Puinen harjakin löytyi.


Vihreä lasi, hiusharja hintalappuineen, ruostuneita haarukoita ja huonokätisen leipäveitsi olivat myös löytöjen joukossa. Autotallista olen jo aiemmin löytänyt juomalaseja, joita nyt käytämme trenkituvalla.


Vaateharja on muinoin kuulunut jokaisen talon eteiseen peilin alle tai viereen. Onkohan tähän kuulunut myös kenkälusikka?


Öljylampun koristeversio löytyi myös. Mitähän tuostakin keksisi?


Jos vaan mahdollista, yritämme käyttää löytöjä arkitavaroina. Ne, joille ei mitään käyttöä löydy, päätyvät kirpputorille tai aivan viimeiseksi kaatopaikalle.

Miksi ihmeessä tekstit eivät pysy vasemmalla, vaikka ne on sinne asemoitu?

tiistai 3. marraskuuta 2015

Syyspuuhia

Talvi ei ole vielä yllättänyt Kivimäen Isäntäväkeä, vaikka kylmiäkin päiviä on jo ollut. Syyspuuhia olemme tehneet jatkuvasti vähän kerrallaan. Trenkituvan kuistin katto oli niin paksun sammaliston ja lehdistön peitossa, että oli kyllä viimeinen aika saada ne pois. Aina sateen jälkeen kuistin katto alkoi haista, joten sieltähän se haju tuli. Kun sammalet oli poistettu, myös haju lähti. Olisi tuossa kattoa hieman enemmänkin puhdistettavaksi, mutta ei aivan niin akuuttia hätätilaa ole vielä.


Sisällä tuvan puolella on taas huopa lämmöneristeenä. Ovihan ei mene kokonaan kiinni talon kallistumisen vuoksi. Samalla huopa eristää hyvin, kun ulko-ovi on monta tuntia auki, jotta kissat saavat rampata edestakaisin. Tangoksi laitoin vanhan c-tangon ja ompelin käsin isoin pistoin huopaan ripustuskujan. Ei se niin haittaa, vaikka vieraat sitä ihmettelevätkin.


Isäntä sai uuden lelun, joka taitaa olla mieleinen. Nyt varmaan puhaltimen avulla saamme ennätysvauhtia kaikki vaahteranlehdet pois ajoteiltä ja hietikoilta. Nurmikoilla olevat lehdet päätyvät ruohonleikkurin silputtavaksi.


Navetan katon suuri reikä on paikattu. Paikkaus on tehty pelleillä, eikä ole millään muotoa kaunis, mutta se pitää vettä. Tällä korjaustoimenpiteellä saamme venytettyä navetan katon kokonaiskorjausta taas hieman kauemmas.


Navetan tuuletusaukkoihin on laitettu hatut. Enää sieltäkään ei sada sisälle.


Kuttujen talviruokinta on alkanut. Pakarituvan takana olevasta varastosta löytyi sopiva hökötys heinähäkiksi. Tosin kutut tuostakin kiskovat heinää niin, että sitä on kaikkialla. Tänä vuonna pääsemmekin aloittamaan talviruokinnan omista varastoista (jotka naapuri ystävällisesti toi). Jos minulla on päivällä aikaa, päästän kutut vapaaksi pihalle ja kuljen niiden kanssa etsimässä vielä hyviä eväspaikkoja. Ja ainakin se vaahteranlatvus tarjoaa pientä purtavaa mennen tullen. Kanatkin ulkoilevat vielä ahkerasti näin lämpimillä keleillä.


Linnuillekin on jo ruokapaikka. Vielä varmaan luonnostakin löytyy syötävää, mutta onpahan jo valmiina tarjolla huonompaa päivää varten.


Ja me Isännän kanssa pienessä punaisessa mökissämme suljemme verhoja yöksi ja avaamme aamulla. Kamarissa verhot ovat monesti kiinni koko päivän, sillä ne pitävät hyvin ikkunoiden kautta tulevan viileyden pois. Poltamme kynttilöitä kuistin vessassa lämmön- ja valonlähteenä, mutta tuvassa ja kamarissa sähköpatterit hoitavat lämmityksen. Olemme kuin Ville ja Valle mökissänsä.

Ja jos et nyt muista noista Villestä ja Vallesta mitään, niin ulkomuistista kaivelen Kirsi Kunnaksen runon tähän:

Ville ja Valle mökissänsä
elivät, olivat yksinänsä.
Ovi oli lukossa
ja ikkunat oli tukossa
ja piipun päällä oli hattu.

Ville oli Ville ja Valle oli Valle.
Senhän voin kuuluttaa kaikkialle!
Ville piti rahasta
ja Valle piti mahasta
varsinkin, kun se oli täysi.