Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

maanantai 8. elokuuta 2016

Avoimen puutarhan vinkit Valtolan puutarhasta

Vierailin paikkakuntamme ainoassa avoimessa puutarhassa Mannilassa. Tässä muutamia vinkkejä, joita poimin itselleni. Autonrengas muuntuu liikaa tuunaamatta hyväksi istutusmaljaksi, kun sen sijoittaa oikeaan ympäristöönsä.


Kärhöjä pitäisi saada omaan puutarhaan. Anitta esittelee tässä Presidenttiä.


Tässä on Valge daam. Täytyy sanoa, että kukkien koko oli aivan mykistävä.


Tämän nimeä en hoksannut kysyä. Köynnöksiä voi laittaa kaariportteihin, verkkoihin ja kehikkoihin, jolloin niitä voi kasvattaa monenlaisissa paikoissa.


Ruusuja on hyvä olla puutarhassa. Enemmän on parempi.


Mansikkamaa voi olla kohopenkissäkin juuri käden ulottuvilla.


Perhosille näkyy olevan aivan omia suosikkilajeja. Tämä punahattu oli selvästi suuressa suosiossa.


Eikä värillä ole väliä.


Portteja voi tehdä itse raudoitusverkosta.


Istutusten reunoille voi käyttää pajukaaria, kunhan antaa niiden olla tarpeeksi kauan, etteivät enää lähde kasvamaan.


Maissikin menestyy, kun sille antaa suotuisat olot.


2 kommenttia:

  1. Kaunista on. Avoimet puutarhat on kiva tapahtuma. Meillä kävi lähes 200 vierailijaa eilen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, teillä on käynyt paljon katsojia! Näitä puutarhoja saisi olla paljon enemmän katsottavina. :)

      Poista