Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

torstai 4. elokuuta 2016

Kaikenlaisia koristuksia

Puutarhavierailua varten yritimme tietysti saada paljon kaikenlaista katseltavaa. Niinpä piti varmistaa, että edes jossain olisi joku kukassa. Onneksi tämä krysanteemi näytti parhaat puolensa keittiön portaiden vieressä, joka muuten on aika ankea paikka.


Pihatuvan edessäkin onneksi vielä oli kukkia jäljellä. Tosin joka kerta, kun kutut ovat vapaina, ne haukkaavat jotain mennessään. Niistä pääsisäänkäynnin hortensioista ei ole kovin monta kukkaa jäljellä, sillä Käpyn mielestä juuri ne ovat ehdotonta herkkua.


Isännän kanssa jatkoimme kuntoilua. Nostimme yksissä tuumin nuo jättikivilaatat kannon pälle sekä toisen kivelle. Kuvassa nuo näyttävät ihan pieniltä, mutta kannattaa muistaa, että kannon halkaisija on jotain yli metrin luokkaa. Kahden lankun avulla saimme hilattua laatan tuonne päälle ähellyksellä ja suurella ponnistuksella.


Kivet pelkästään vaikuttivat hieman ankeilta, joten kehittelin kannon päälle krysanteemiruukun ja kiven päälle kasasin kukista ja isosta peltilootasta asetelman. Ei ole ollenkaan varmaa, että tuo kivilaatta jää tuohon kiven päälle, mutta kun sille ei ollut osoittaa muutakaan paikkaa, jätimme tuohon.


Kantoon en ollut vieläkään tyytyväinen, joten kävin metsästä hakemassa sammalta kiven päälle. Onneksi on omaa metsää, jossa monta sammalpäällysteistä kiveä. Nyt tämä kivilaatta ei paista niin paljon silmiin.


Sammaleelle kohosi pikkuinen aitta. Metsän eläviäkin tuli paikalle tutustumaan.


Toisella puolella on pieni lammikko, jossa uiskentelee musta joutsen.


Ylisillä ollut pölyinen ja ruosteinen polkupyörä pääsi painepesun jälkeen koristamaan trenkituvan päätyä. Huomaatko muuten, että koko mökin ympärys on siivottu? Vain tuo multakasan jämä edessä on vielä olemassa.


Sähkökaappia emme vielä saaneet piilotettua, mutta sillekin on jo suunnitelma olemassa. Pyörän koristeeksi pääsi lyhty ja kukonharja ruukussaan.


Löysin pätkän vanhoja tikkaita, jotka nakkasin kuistin kylkeen ruostuneimman maitotonkan kera. Nyt kukat koristavat tikkaita. Olisi tietysti ollut hienoa, jos kukat olisivat olleet rehevämpiä, mutta menköön nyt noin tämän kerran.


Penkin siirsin portaiden viereen haalistuneen lyhdyn ja ruusupegonian kera. Tuon Käpyn syömän hortensian piilotin kuvan oton jälkeen nurkkaan ja laitoin krysanteemin tilalle (ja vein sinne kiven päälle).


Oli hyvä juttu pitää se puutarhavierailu, sillä sen kautta tuli paljon rästihommia tehtyä pihalla. Samalla tuli hieman katsottua enemmän ympärilleen, mitä kaikkea voisi vielä tehdä tämän kesän aikana. Eikä syksykään ole liian myöhäistä, sillä viime vuonnakin kaivelin marraskuussa vielä sipuleita multaan.

4 kommenttia:

  1. Kaikenlaista lisäpuuhaa teilläkin! Meillä on myös puutarha avoin sunnuntaina. Toivotaan molemmille kuivaa säätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sää suosii avointen puutarhojen päivää! Nämä lisäpuuhat olivat oikein mieleisiä. :D

      Poista
  2. Kivoja juttuja olet tehnyt. Kaikella tuollaisella saa mukavaa ilmettä puutarhaan. - Mekin odotamme sunnuntaiksi aurinkoista säätä, koska puutarhamme on avoinna vierailijoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisia pikkuaskarteluja on vielä niin mukava tehdäkin. Tuohon kantoon on olemassa lisääkin suunnitelmia. :)

      Poista