Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Aitta-alueen nykytila

Syksyn lehdet peittävät aitan pihaa tehokkaasti. Lehtien alla on epämääräisiä kasoja tiiliä, oksia ja risuja.


Syreenipolku on aivan tukossa. Polun suulla on iso kasa kattotiiliä.


Syreenit ovat levinneet holtittomasti, eikä polun kaunista kiviramppia erota.


Kaatuneita lahoja puita on kaikkialla.


Tämän yhden pudotin pois aitan katolta. Kattokin kaipaisi puhdistusta.


Aitan ja suulin välinen sola on jo puhdistettu liioista puista, mutta kaikenlaista roinaa on vielä. Takana on vielä kaadettavia lehtipuita, jotka ovat liian lähellä rakennuksia.


Siinä sitä olisi tekemistä vielä tälle syksylle. Kellarin takaa näkee kivasti talolle. Kellarin kattokin pitäisi korjata.

4 kommenttia:

  1. Teillä tekemistä riittää, mutta "hiljaa hyvä tulee".
    Mukavaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos siitä kaikesta tekemisestä edes yhden nurkan saa kerrallaan, niin hyvä se on sekin. :)

      Poista
  2. Googletin kanojen orsikuvia malliksi isännälle ja jokun blogin blogiluettelosta osui silmiin "aitta-alueen nykytila". Ajattelin, että katotaas tota, on varmaan maalta. Ja kappas sieltähän löytyi tutun näköinen piha. Paljon ootte saaneet aikaiseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovastihan täällä kaikkea tehdään, vaikka vähän kerrallaan. Kävinkin katselemassa blogiasi ja löysin kuvia meiltä. :)

      Poista