Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Sukujuhlat

Perjantaina illalla ensimmäiset vieraat saapuivat paikalle. Heille oli varattuna trenkitupa, jonka ehdimme juuri ja juuri siivota siihen kuntoon, että siellä voi siististi majoittua. Lauantaina heräsimme aikaisin ja siirsimme kaikki juhlatarvikkeet alapihalle valmiiksi, jotta voimme järjestää aamupalan pihatuvassa.


Laitoimme vihreät pöytäliinat pöytiin, valkoiset kirpputorilta ostamani verhot tarjoilupöytään vihreän sairaalalakanan kera, kaikki mahdolliset istuintyynyt penkeille ja juomalasit sivupenkille vanhoissa ruosteisissa tarjottimissa.


Ruotsista tulleet vieraamme auttoivat lauantaina kaikessa järjestelyssä. Nurmikko tuli leikattua, pinkit pionit poimittua pöytäkoristeiksi, perunat keitettyä, salaatti tehtyä, kananmunat keitettyä ja piirakat paistettua. Itse keittelin valmiiksi pinaattikeiton ja kantarellikastikkeen. Isäntä haki peurapaistit työpaikkani uunista. Ja sitten juhla saattoi alkaa.


Alkumaljaksi nautimme raparperisimaa, alkuruokana oli pinaattikeittoa kananmunien kanssa, pääruokana peurapaistia, uusia perunoita ja kantarellikastiketta salaatin kera. Tarjolla oli myös karjalanpiirakoita, tummaa ja vaaleaa leipää voin kera, silliä ja suutarinlohta. Toimme juomaksi kaikki raparperi- ja voikukkasimat muiden kylmien juomien kera.


Jälkiruuaksi nauttimamme jäätelön sekä vadelma-, boysenmarja- ja mustikkakimaran jälkeen Isäntä vei juhlaväen tutustumiskierrokselle, kun itse päällystin täytekakut kermalla ja kirsikoilla. Täytteenä kakuilla oli itsetehtyjä hilloja karviaisista, omenoista, pihlajasta sekä aronioista kermavaahdon kera.


Kahvin aikana haastattelin suvun vanhimpia jäseniä, joilla vielä olivat muistot tallella. Sain kopioitavaksi mielenkiintoisia sukua koskevia asiakirjoja. Osa juhlavieraista lähti iltasella pois, mutta jäimme muiden kanssa saunomaan ja grillaamaan. Sunnuntaina nautimme vielä yhteisen aamiaisen, pelailimme frisbee-golfia ja mölkkyä ja joimme täytekakkukahvit. Viimeiset vieraat lähtivät ja jäimme Isännän kanssa kahden. Oli valtavan hieno viikonloppu säitä myöden. Kerroin vieraille, että olin rukoillut, että sää olisi hyvä. Mainitsin vielä, että kannattaa olla hyvissä väleissä yläkerran kanssa, että rukoukset kuullaan. Ja todellakin kuultiin.

6 kommenttia:

  1. Hiena, että jaksoit/ehdit järjästää tuollaiset sukujuhlat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli sopivasti apua tarjolla, ettei käynyt rasittavaksi. Mukavasti tuli ihmisiä, joita ei ole nähnyt vuosikausiin. :)

      Poista
  2. Teillä on ollut aivan ihanat sukujuhlat. Varmasti ikimuistoiset. Kiva järjestää juhlia tuollaisessa ihanassa ympäristössä. - Aurinkoista viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hienoa jutella ihmisten kanssa, joita näkee aivan liian harvoin. :)

      Poista
  3. Vaikutti siltä, että teillä on ollut aivan ihanat sukujuhlat ja tarjoilut mitä parhaimmasta päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On oikein hyvä mieli siitä, että juhlat onnistuivat kaikin puolin. :)

      Poista