Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

tiistai 6. maaliskuuta 2018

Rodoa ja atsaleaa

Sain vihdoin puutarhakärpäsen pureman tälle keväälle. Hain siemenlaatikkoni esille. Ihmettelin kovasti, miten siellä voi olla niin paljon erilaisia siemenpusseja, vaikka muistikuvissani mitään ei ollut enää jäljellä. Mutta tämänkin varmistuksen jälkeen eilisessä puutarhaillassa jaossa olleet siemenet päätyivät mukaani. 


Aiheena oli rodojen ja atsaleojen lisääminen siemenestä puutarhaguru Oksasen johdolla. Varmin tapa on ottaa turvetta pohjattomaan purkkiin, jossa on vesiputki keskellä jo valmiina. Pohjaton purkki laitetaan astiaan, johon voi laittaa reilusti vettä. Vesi ei saisi koskaan kuivua.


Siemenet kylvetään turpeen pintaan ja peitellään kevyesti puhallushiekalla. Tässä purkissa on molempia siemeniä. Kun mallipurkki oli valmis, kysyttiin, onko jollain merkkipäiviä tulossa. Ja nostin käteni kiltisti ja sain tämän mallipurkin itselleni. Vielä en ole lisännyt siihen vettä, sillä vedeksi käy vain sadevesi tai lumesta sulatettu.


Mukiin sai kaksi Mantsurian jalopähkinän siementä. Nämä pitäisi kylvää noin 10 cm syvyyteen.


Mukaan tarttui myös tummaa hajuhernettä, salkoruusua, maltsaa, hevoskastanjaa, puupionia ja lisää atsaleoja sekä rodoja.


Kahta kärhöä, kellokukkia ja kolmea eri tomaattiakin tarttui mukaan, vaikka ajattelin, etten mitään viitsi ottaa.


Ja paprikaakin piti kuitenkin ottaa muutamaa lajia. 


Nyt pitäisi vielä löytää taimikasvatusastiat sekä paikka niille. Sali on parhaillaan odottamassa remonttia, joten se ei tarkoitukseen käy. Pitää keksiä jokin hyvä ratkaisu jonnekin ikkunan läheisyyteen.

14 kommenttia:

  1. Voi ei, juuri noin siementen kanssa tuntuu niin usein käyvän :-D Yhtäkkiä niiden kanssa onkin pulassa. Toivottavasti kaikille löytyy paikka!
    Mä säästän yleensä perennat sun muut suosilla kesään, jolloin kylvökset voivat olla ulkona. Se helpotata elämää kovasti :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin päätin tehdä tällä kertaa, enkä edes yritä mitään mammuttikasvattamoa tänä vuonna. Rajoitin myös eri lajikkeiden määrää. :)

      Poista
  2. Voi mitä siemenaarteita. Toivottavasti lähtevät hyvään kasvuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoisia aarteita oli tarjolla. Laitan aluksi vain nuo tomaatit ja paprikat kylvöön. :)

      Poista
  3. Onpa sinulla hieno valikoima siemeniä, toivottavasti saat kaikille kasvupaikan...kun annat puutarhaharrastukselle pikkusormen niin siinä menee koko tarhuri mukana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna olen saanut estettyä itseni kylvämästä jokaista mahdollista astiaa täyteen. Keskityn vain muutamaan kerrallaan, ettei taas kerran lähde liiallisuuksiin. :)

      Poista
  4. Mielenkiintoisia kylvöjä sinulla tulossa! Hyvää naistenpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mielenkiintoista katsoa, mitkä kylvökset lähtevät kasvamaan. :)

      Poista
  5. Rhododendron on muuten todella myrkyllinen vuohille ja muistelen että atsaleakin, mutta jälkimmäisestä en ole ihan varma. Olin jossakin vaiheessa laittamassa vuohia, mutta meillä on pihatarhan vierellä kuusi rodoa ja pihassa lisää, joten rescue josta olin vuohia ottamassa ei halunnut niitä luovuttaa ennenkuin rodot oli poistettu. No mies ei muutenkaan lämminnyt ajatuksille vuohista, joten rodot sai jäädä.

    Satunnainen lukija Suvi Seattlesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihmetellyt sitä, miten vuohet syövät kaikkea myrkylliseksi mainittua, mutta niille ei tapahdu mitään. Onkohan niiden elimistöt paremmin myrkkyjä suodattavia?

      Poista
  6. Mielenkiintoisia kokeiluja ❤ Kivaa alkavaa uutta viikkoa 😊

    VastaaPoista
  7. Tuo rodojen siemenlisäys kiinnostaa, pidähän meidät ajan tasalla kuinka siinä käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupaan kertoa, tuleeko tästä mitään. Laitoin kasteluveden tuolle laitokselle vasta eilen, joten itämistä on odotettavissa joskus viikon päästä. :)

      Poista